Skinny silver

15.58

Hopeaketjukrssin ketjuthan ovat yleisestiottaen kaikki aika paksuja ja raskaita. Muinaisketjut, oilit, kuningasketjut jne. ovat aika paksua kamaa. Välillä tekeekin mieli tehdä jotain ohutta, siroa ja kaunista.


Ohuenohut sormus taottuna millisestä langasta. Mahdutin veielä hopealeiman siihen. On tosin ulkopuolella, mutta näkyy vain jos tietää. Kuvassa erottuu vähän tuossa ihan edessä. Voisi kuvitella että noin ohut sormus olisi ihan vempula ja muoto muuttuisi soikion, munan ja ympyrän välillä, vaan ei. Koska sormusta on taottu vasaralla sormuspiikin ympärillä, on se kova kuin kivi. Mulla on pysynyt ainakin täysin pyöreänä.



Tämä on tehty jämäpaloista. Kyseessä on siis papuketjusta yli jääneet lenkit, sekä TÄMÄN korun ylijäämäpalat. Tämä ei ole mikään bilekoru vaan tätä saa pitää vähän niinkuin silkkihansikkain. Onnistuin itsekkin jo kerran tämän jo poikkasemaan vaikka olenkin kehittynyt aika varovaiseksi rannekorujen kanssa kun seuraavaksi esitelty on vasemmassa kädessäni lähes aina.

(Tosin tätä kirjottaessani huomasin ettei kyseinen ketju olekkaan ranteessani ja kirosin jo itseäni että missähän minä olen sen katkaissut... Hetken mietittyäni tajusin että tuossahan se on pöydälläni kun juuri eilein sitä kuvasin. on siis ainakin kevyt ja huomaamaton koru, kun ei huomaa sen edes puuttuvat...)

Mutta kuitenkin, korussa on siis ihan yksittäiset milliset papulenkit jotka kestävät ihan ongelmitta, mutta nuo taitellut pätkät tuppaavat antamaan periksi.



Tässä on tämä mun hetkinen lemppari. Roikkuu ranteessa siis 24/7, jollei lasketa pieniä kuvaushetkiä. Koru on 08, millisestä hopeasta tehtyä papua. Lenkkikoko taitaa olla sen hurjat 2,5mm. Ohut ja hento siis, mutta yllättävän kestävä. Tosin kyllähän jos tämä johonkin kiinni jää, niin aika helposti se poikki napsahtaa. 

Halpa ketju, täytyy sanoa. Eli hinta ei kyllä aivan hirveästi kirpaise mikäli sattuu hukkaamaan. Lankaa tähän menee vajaa metri ja 0,8 hinta taitaa pyöriä siinä kuuden euron paikkeilla tällä hetkellä. + tietysti lukko muutaman euron. 






PS. Tämmönen odotti mua kämpillä. Lupasin tosin avata vasta viikonloppuna ku pääsen kotiin!


You Might Also Like

0 kommenttia