Wuhuu! Meikä on sittenkin elossa. Kyllähän sitä tuli kesällä (Okei, okei, nyt ollaan jo talvessa mutta kuitenkin...)  koneen edessä istuttua ihan riittävästi, mutta ei vain aika ja kiinnostus riittänyt tälle blogille. En pahemmin näppäimistöä kuluttanut kuin Facebookin merkeissä ja sitten taas mentiin. On kyllä ollut lievästi tuli hännän alla siitä lähtien kun viimevuoden lopulla tuli ajettua ajokortti.

Lahteen kultasepäksi en päässyt sentään opiskelemaan. Pääsykokeissa olin mukana, mitä pidin itse jo jonakin saavutuksena. Syksyllä oli sitten vaihtoehtona lähteä Hollolaan amikseen graafiseksi suunnittelijaksi tai Hämeenlinnaan keramiikkamuotoilua lukemaan HAMK:iin. Hämeenlinnaan tuli sitten lähdettyä lähinnä sijainnin ja kolmannen asteen koulutuksen perässä. Sanotaan näin, että tämä ala ei ole mulle, enkä minä sille, mutta kyllä täällä nyt ainakin vuosi menee, neljää tuskin. Katsotaan sitten keväämmällä uusiksi mihin koetetaan mennä.

Vaikka tätänykyä Hämeenlinnassa asunkin, olen viikonloput kotona ja näin voinkin jatkaa hopeaketjuilua. Hmm, neljättä vuotta? Tässä blogitauoilun aikana onkin kaappeihin ja laatikoihin kertynyt aikamoinen kasa jalo- ja vähän vähemmän jalometalliroinaa, aka koruja. Päivittelen niitä sitten tänne satunnaisessa järjestyksessä!


_________________


Nyt pistettiin mamman perintökorut säpäleiks!
Ei vaan. Eiköhän nää jotain Viron tuliaisia mahda olla. Sekä ranne- että kaulakoru oli molemmat sidottu pelkällä paksulla kuminauhalla. Kaulakoru katkesi joskus kun meikä oli mukula, ja siitä asti oon keräilly näitä helmiä talteen jokapaikasta. Rannekorun kuminauha taasen oli kuolettunutta korppua, joten leikkasin sen surutta poikki ja pistin helmet talteen.

Kesällä sitten sain päähäni että kokoan korut uudelleen oikein metallilla. Tulihan niistä paljon arvokkaamman näköiset nyt, vaikka itse sanonkin. Materiaalina siis ihan messinki. Rannekorussa käytetty ihan jämälenkkejä ja kaulakorussa lisäksi valmista ketjua jonka kaivoin jostain pohjattomista varastoistani.