Hopeaketjukrssin ketjuthan ovat yleisestiottaen kaikki aika paksuja ja raskaita. Muinaisketjut, oilit, kuningasketjut jne. ovat aika paksua kamaa. Välillä tekeekin mieli tehdä jotain ohutta, siroa ja kaunista.

Ohuenohut sormus taottuna millisestä langasta. Mahdutin veielä hopealeiman siihen. On tosin ulkopuolella, mutta näkyy vain jos tietää. Kuvassa erottuu vähän tuossa ihan edessä. Voisi kuvitella että noin ohut sormus olisi ihan vempula ja muoto muuttuisi soikion, munan ja ympyrän välillä, vaan ei. Koska sormusta on taottu vasaralla sormuspiikin ympärillä, on se kova kuin kivi. Mulla on pysynyt ainakin täysin pyöreänä.



Tämä on tehty jämäpaloista. Kyseessä on siis papuketjusta yli jääneet lenkit, sekä TÄMÄN korun ylijäämäpalat. Tämä ei ole mikään bilekoru vaan tätä saa pitää vähän niinkuin silkkihansikkain. Onnistuin itsekkin jo kerran tämän jo poikkasemaan vaikka olenkin kehittynyt aika varovaiseksi rannekorujen kanssa kun seuraavaksi esitelty on vasemmassa kädessäni lähes aina.

(Tosin tätä kirjottaessani huomasin ettei kyseinen ketju olekkaan ranteessani ja kirosin jo itseäni että missähän minä olen sen katkaissut... Hetken mietittyäni tajusin että tuossahan se on pöydälläni kun juuri eilein sitä kuvasin. on siis ainakin kevyt ja huomaamaton koru, kun ei huomaa sen edes puuttuvat...)

Mutta kuitenkin, korussa on siis ihan yksittäiset milliset papulenkit jotka kestävät ihan ongelmitta, mutta nuo taitellut pätkät tuppaavat antamaan periksi.

Wuhuu! Meikä on sittenkin elossa. Kyllähän sitä tuli kesällä (Okei, okei, nyt ollaan jo talvessa mutta kuitenkin...)  koneen edessä istuttua ihan riittävästi, mutta ei vain aika ja kiinnostus riittänyt tälle blogille. En pahemmin näppäimistöä kuluttanut kuin Facebookin merkeissä ja sitten taas mentiin. On kyllä ollut lievästi tuli hännän alla siitä lähtien kun viimevuoden lopulla tuli ajettua ajokortti.

Lahteen kultasepäksi en päässyt sentään opiskelemaan. Pääsykokeissa olin mukana, mitä pidin itse jo jonakin saavutuksena. Syksyllä oli sitten vaihtoehtona lähteä Hollolaan amikseen graafiseksi suunnittelijaksi tai Hämeenlinnaan keramiikkamuotoilua lukemaan HAMK:iin. Hämeenlinnaan tuli sitten lähdettyä lähinnä sijainnin ja kolmannen asteen koulutuksen perässä. Sanotaan näin, että tämä ala ei ole mulle, enkä minä sille, mutta kyllä täällä nyt ainakin vuosi menee, neljää tuskin. Katsotaan sitten keväämmällä uusiksi mihin koetetaan mennä.

Vaikka tätänykyä Hämeenlinnassa asunkin, olen viikonloput kotona ja näin voinkin jatkaa hopeaketjuilua. Hmm, neljättä vuotta? Tässä blogitauoilun aikana onkin kaappeihin ja laatikoihin kertynyt aikamoinen kasa jalo- ja vähän vähemmän jalometalliroinaa, aka koruja. Päivittelen niitä sitten tänne satunnaisessa järjestyksessä!


_________________


Nyt pistettiin mamman perintökorut säpäleiks!
Ei vaan. Eiköhän nää jotain Viron tuliaisia mahda olla. Sekä ranne- että kaulakoru oli molemmat sidottu pelkällä paksulla kuminauhalla. Kaulakoru katkesi joskus kun meikä oli mukula, ja siitä asti oon keräilly näitä helmiä talteen jokapaikasta. Rannekorun kuminauha taasen oli kuolettunutta korppua, joten leikkasin sen surutta poikki ja pistin helmet talteen.

Kesällä sitten sain päähäni että kokoan korut uudelleen oikein metallilla. Tulihan niistä paljon arvokkaamman näköiset nyt, vaikka itse sanonkin. Materiaalina siis ihan messinki. Rannekorussa käytetty ihan jämälenkkejä ja kaulakorussa lisäksi valmista ketjua jonka kaivoin jostain pohjattomista varastoistani.